Kaikki uutiset

Condite Oy vaihtaa toiminnanohjausjärjestelmänsä 1.9.2020 alkaen

10.8.2020

Condite Oy vaihtaa toiminnanohjausjärjestelmänsä 1.9.2020 alkaen

Arvoisa asiakkaamme,

Condite Oy siirtyy syyskuun alusta uuteen ERP-järjestelmään, Dynamics 365:een. Alkuun uuteen järjestelmään siirtyminen voi aiheuttaa pieniä viiveitä toimituksissa, mutta jatkossa muutos antaa meille mahdollisuuden vahvistaa prosessejamme ja kehittää palveluamme teille edelleen.

Muutoksia asiakirjojen asetteluun ja sisältöön

Uuden ERP-järjestelmän myötä asiakirjojemme, esim. tarjousten, tilausvahvistusten, lähetteiden ja laskujen, ulkomuoto muuttuvat. Jatkossa tilausrivien sisältö tulee olemaan kattavampi kuin aikaisemmin, esim. eränumerot ja Parasta Ennen -päiväys ovat nähtävissä lähetyslistassa.

Muutoksen alussa saattaa tulla viiveitä toimituksissa

Uuteen järjestelmään siirtyminen tulee tuomaan pieniä viivästymisiä tuotteiden toimituksissa varsinkin ajanjaksolla 26.8– 4.9.

HUOM! Torstain 27.8. ja maanantain 31.8. välisenä aikana meiltä ei lähde tuotteita ollenkaan varastomme ollessa suljettuna.

Pyydämme teitä tilaamaan tuotteet varastostamme hyvissä ajoin viivästysten välttämiseksi, mielellään jo viikolla 34, mutta viimeistään maanantaina 24.8.

Jos havaitset prosessissa poikkeamia tai jos sinulla on kysyttävää tai huolenaiheita, älä epäröi olla yhteydessä yhteyshenkilöösi meillä.

Ystävällisin terveisin,
Condite Oy
Carl-Bertil Borg
Kaupallinen johtaja

Jaa uutinen: