Kaikki uutiset

Olemme keskellä historiallista logistiikkakriisiä

10.9.2021

Kuluva vuosi on ehdottomasti ollut erilainen kuin aiemmat vuodet. Päivät ovat tuoneet aina uusia haasteita, jopa sellaisia, joita ei olisi voinut kuvitellakaan. Monen vuoden kokemuksella voimme sanoa, että olemme keskellä historiallista logistiikkakriisiä, kertoo Hankinta- ja logistiikkapäällikkömme Kaisa Helenius.

Tuomme paljon raaka-aineita tuotteiden alkuperämaista ja toimitusaikataulut ovat moninkertaistuneet, joten ennakoiminen on ollut ja on edelleen avainasemassa. Tämä on myös yksi syy siihen, että erityisen kovat rahtikustannuksien nousut tulevat näkymään raaka-ainehinnoissa.

Konttien myöhästyminen viikko toisensa perään on nykyään arkipäivää, teemme kuitenkin kaikkemme, ettei tämä näy asiakkaillemme, konttien kanssa jokapäiväisesti tuskaileva logistiikkakoordinaattorimme Rami Aaltonen naurahtaa. Ennakoiminen eri tilanteissa ja rahtikustannuksien kova nousu on tuonut omat haasteensa koko toimitusketjuun.

Merirahti:
Viennin ja tuonnin epätasapaino sekä kysynnän kasvu pitävät kalustovajetta yllä toistaiseksi. Uusia kontteja on saatavilla, mutta kovaan hintaan sekä pitkillä toimitusajoilla. Kysynnän ollessa kasvussa uusien konttien hinnat ovat nekin kolminkertaistaneet. Volyymit jatkaneet kasvuaan viimeisen kuuden kuukauden aikana, joka on aiheuttanut ruuhkia ja toimintahäiriöitä useissa satamissa sekä terminaaleissa. Laivojen myöhästymiset, lähtöaikojen venymiset sekä peruutetut laivavuorot ovat aiheuttaneet sen, että luotettavuus on laskenut historiallisen alhaiseksi. Varustamot priorisoivat tasaisia volyymeja siksi läpinäkyvyys ja kyky ennustaa tarpeita on erittäin tärkeää.

Maantiekuljetukset:
Euroopan rahtimarkkina on kasvussa ja hinnat ovat nousussa. Tämänhetkiset spot-hinnat ovat yli 20 % korkeammalle tasolla kuin viime vuonna, johon vaikuttavia tekijöitä on kysynnän kasvu, kuljettajapula sekä polttoaineen hinnan nousu. Tällä hetkellä polttoaineen keskihinta on noin 20 % korkeammalla kuin vuosi sitten. Kasvaneen kysynnän myötä oletuksena on, että rahtihinnat tulevat pysymään korkealla tasolla ainakin vuoden loppuun asti jollei pidempään. Myös kotimaan rahtimarkkinoilla on haasteita, hinnat ovat nousseet vuoden takaisesta. Kalustopulan johdosta, tilanteiden ennakoiminen sekä niihin reagoiminen ei ole samalla tasolla kuin puolitoista vuotta sitten.

Tulevasta syksystä tulee varmasti haasteellinen, mutta teemme kaikkemme, jotta löydämme parhaimmat ratkaisut kaikille yhteistyökumppaneillemme, toteaa toiveikkaasti kaupallinen johtajamme Carl-Bertil Borg.

Jaa uutinen: